perjantai 31. elokuuta 2012

Syksyä ja kuvitusta






Syksy.
Se on saapunut.

Ei mitenkään yllättäen vaan pikkuhiljaa.
Lehti kerrallaan.
Ja mikäs siinä,väriloisto on ihan tervetullutta.


Ja katsokaas tätä.

Piano-soittovihko,jonka kuvitin on ilmestynyt.

Ja hyvälle näyttää!

Piano Tietoa ja taitoa soittamiseen.Tarja Takala-Hotti.

Kuvittaminen oli mielenkiintoista ja ihanaa puuhaa.
Kyllä vaan,voisin tehdä toistekki!
 
....

torstai 23. elokuuta 2012

Arjen keskellä










Lattialla toisinaan pyörivien vaatteiden.
Tiskien,pyykkien.
Tahmeiden sormenjälkien välittömässä läheisyydessä.

Siellä syntyy minun taide.
Ja aina sille löytyy aikaa,edes hitusen.
Koska se on niin tärkeää.

Ylläolevasta kuvasta huomaakin,että uutta maalausta on jo aloiteltu.
Nyt lähdenkin sitä jatkamaan,koska pikkumies on päikkäreillä!

Moi moi

perjantai 17. elokuuta 2012

Venheen tarina


"Venhe" (maalauksen korkeus 80cm)

Venhe.Uusi maalaukseni.
Kerronpas hieman kuinka se syntyi.


Aluksi oli maalauspohja,jonka maalasin mustaksi.
Sitten tuli hiljaisuus.En saanut tehtyä siihen mitään.
Siinä se seisoi joitakin päiviä.
Minä seisoin välillä sen edessä,mutta tuntui etten vain voi tehdä siihen mitään.

Näin mielessäni kukkia ja veneen.
Sitten aivan kuin salamaniskusta lähdin kuin lentoon pensselin kanssa.
Siveltimestä tuli uudenlaista jälkeä.Innostuin.
Levitin jopa vanhalla sukalla maalia pohjaan.
Rohkeutta.Vivahteita.
Siveltimen käyttöön oli tullut jotain uutta,kehitystä,luulisin!

Tajusin vähitellen etten saanut ensin tehtyä mitään,koska sisälleni oli syntynyt uusi tapa maalata.
Se piti vain tajuta ottaa käyttöön.





Tyttäreni ja venhe.


perjantai 3. elokuuta 2012

Tänään teki mieli kuvata



No sitten vaikka valkosipuleita ja legoja.Ne kun sattui sopivasti käsiin.

.....

Tänään sain myös autokyydityksen maalaustarvikeostoksille.
Ostin isoja maalauspohjia.
Ja vähän pienempiä.
Pensseliä ja maalia.Niitäkin piti taas haalia.

Nyt maalaan muutaman oikeen komian taulun ja alan vähitellen katsastamaan näyttelypaikkaa:)


Voisin ottaa näyttelyyn mukaan myös värikkäät piano-kirjan kuvitukseni!